Hylkäsin sitten sähköisen päiväkirjani (ja osin myös itseni) heti alkuun. Mikään ei tuntunutkaan helpolta ääneen lausuttujen sanojen jälkeen. Ei laihdutus, ei kuntoilu, ei kirjoittaminen. Katselin kyllä nojatuolista syyllisenä läppäriäni, mutten rohjennut kertoa epävarmuudestani tai epäonnistumiseni hetkistä. No, nyt voisi todeta että tulipa sitten heti alkuun osoitettua että epäonnistutaan sitä meilläkin, nyt voinkin keskittyä menestymiseen. On aika pyyhkiä rasva- ja sokeritahrat kuluneelta sohvapöydältäni pois ja täyttää asunto herkkujen sijaan elämällä ja tulevaisuudella. Hyvällä tulevaisuudella.

Sanotaan että jokaisen menestyvän miehen takana on nainen. Entäpä menestyvän naisen takana, mitä siellä on? Uskoisin, että siellä on yksinkertaistettuna ja lyhennettynä: hyvä verkosto, tieto ja taito (ihan kuten oikeasti jokaisen menestyvän miehenkin takana on... ja se nainen tietysti lisäksi). Ei kuulosta vaativalta tai ylivoimaiselta ollenkaan. Miksi se sitten on joskus niin vaikeaa? Mitä menestyminen edes oikeastaan on?

Minusta ihminen on silloin menestynyt, kun omilla ja toki myös muiden ansioilla on saavuttanut jotain tavoiteltua ja on tyytyväinen omiin suorituksiinsa ja ehkä sitä myöten myös koko omaan elämäänsä. Menestynyt voi toki olla vain elämän jollain tasolla tai suorituksessakin vain jollain tasolla. Laihdutuksessa näin harvoin kuitenkaan on. Se on yleensä "kaikki tai ei mitään" -elämää.
On toki heitä jotka osaavat iloita asiaankuuluvasti jokaisesta pudotetusta kilosta ja useimmat kyllä osaavat, jos asiaa yhtään miettivät. Mutta minulle ei riitä jos läskit roikkuvat kolme kiloa vähempinä tuolin reunalta, jos ne roikkuvat. Onkin siis aika tarkastella mitä odotuksia ja toisaalta, mitä realistisia mahdollisuuksia minulla on saavuttaa unelmakroppani. Mitä olen valmis sen eteen tekemään ja mitä olen valmis muuttamaan elämässäni. Plussat ja miinukset, vahvuudet ja heikkoudet. Elämä ja kuolema. En nyt oikein tiedä miksi noin kirjoitin, mutta jos puhutaan ylipainon vaikutuksista ihmiskehoon, niin kyllähän noinkin voi sanoa. Jos ylipainoa ei nyt ihan kuolemaksi asti olekaan (vielä ainakaan), niin moni on kuitenkin saattanut jo lukea esimerkiksi jatkuvasti koholla olevan insuliinin vaikutuksesta ihmisen muistiin. Mr. Google kertoo mieluusti lisää aiheestä jos joku kiinnostui.

Ruoan vaikutuksesta ihmiseen niin sairastuttavasti kuin parantavasti löytyy myös runsaasti ihan tieteellistäkin tekstiä internetin ihmeellisestä maailmasta. Kokeilla voi erilaisia terveydelle hyväksi havaittuja menetelmiä ja ottaa mukaan myös henkisen taistelun aseet (niitä saa myös netistä) taistelussa terveemmän elämän puolesta. Ja jos terveys ei ole tarpeeksi hyvä motivaattori, kuvahaulla yleensä pääsee samoihin teksteihin käsiksi kuin faktatietoa etsimällä.

Löytyy siis tietoa, kokemuksistaan saa taitoa ja verkostoja löytyy myös netistä, jos lähipiiri ei kannusta tai ei muuten vain halua jakaa kokemuksiaan heille. Yksin ja tiedotta ei kenenkään tarvitse jäädä, menestyksen avaimet ovat siis aina jokaisen omissa käsissä. Se, käyttääkö avaimia vai ei, on jokaisen henkilökohtainen päätös.

Minun piti tarkastella arvojani hyvin tarkkaan, kohtaavatko ne tekojeni kanssa (tai siis toisinpäin oikeastaan). Ja huomasin että näinhän ei ole. Pitikin sitten miettiä, kumpaa tietä haluan kulkea. Haluanko heittää arvomaailmani vai huonot elintapani romukoppaan. Selvitäkseni tästä jatkuvasta eipäsjuupasjojoilusta, oli jomman kumman väistyttävä. Päätin säilyttää arvomaailmani.

Päätöksestä on nyt hyvän aikaa ja toteutuskin on jo menossa. Olen pikkuhiljaa hionut ajatusmaailmaani ja tekojani kohtaamaan toisensa. Nyt olen jo niin pitkällä että uskalsin tännekin kirjoittaa. Miten harjoittelen ja syön, siihen palaan ensi kerralla. 

Kysymys: Onko muuten muilla sama ajatus kuin minulla, että ihmistä tulee todella harjoittaa kokonaisuutena? Pitää huolta vartalosta ja sisäisestä minästä tietysti, mutta yksityiskohtaisemmin sanoisin että huolehtia erikseen kasvot, kropan lihaksisto, aivot, henkisyys, iho, kädet, jalat, ilolihakset, suolisto, hiukset, hampaat, mitä meistä nyt löytyykin. Täydellisyyteen en pyri, sellaista minun geeneilläni ja eletyllä elämällä ei edes saisikaan, mutta haluan että jokainen kohta minussa on huomion arvoinen. Siis oman huomioni. Vähempään en enää halua tyytyä. Eikä se vaadi sekuntielämää ison rahatukon tai puntarin kanssa, vaan riittää että muistaa olevansa kokonaisuus ja antaa silloin tällöin aikaa itselleen ja katsoo mitä syö ja miten liikkuu (että ylipäätään siis liikkuu). Sitä sanotaan, että jos ei itse pysty arvostamaan itseään, eivät muutkaan sitä voi tehdä. Ehkä tuossa on viisautta, jota pitäisi ajatella useammin.

Lähdenkin tästä ylimukavasta nojatuolistani hokemaan peililleni, miten arvokas minäkin olen. Ja lopetan itseni ja muiden vertailun. Än yy tee nyt. Nyt.